Mä oon sen aina tiennyt että meillä ei mikään mene niinkun muilla normaaleilla ihmisillä vaan yleensä mennään aina sen vaikeimman kautta. Mutta oon huomannut itseni katkeroituneen jollain tavalla että miksi ei koskaan ikinä milloinkaan mikään suju ja jos sujuu niin seuraavan kulman takan odottaa joku tai jokin joa läväyttää vähintäänkin kilon paskaa päin näköä.
Oon selvästikin viettänyt liikaa aikaa sairaalassa kun joka toiselle henkilökuntaan kuuluvalle moikkaan jotka käytävällä tulee vastaan kun oon kahvia menossa hakemaan. Ei sairaalan pitäis olla noin tuttu paikka kenellekään, saati sitten pienelle lapselle.
Välillä tuntuu et oon jopa hieman katkera siitä että muut lapset on noinkin hyvinvoivia, mutta siitä pääsen äkkiä yli ja oon vaan kiitollinen ettei ne joudu samaa käymään läpi. Mua myöskin ällöttää kun jotkut vanhemmat vääntää ihan kamalaa draamaa jostain pikkuasiasta ja jotkut jopa huutaa lääkärille ja vaatii hoitoa, vaikkei ne lapset sitä tarvii. Esimerkkinä mainittakoon pieni lapsi jolla polvessa asvaltti ihottumaa ja isä huusi suoraa huutoa että tekee valituksen kunnei hoideta ja lääkäri koitti vielä siinä lasten klinikan ovella selittää ettei sen haavan hoitoon vaadita kun suihkutusta ja ehkäpä parasetamolia kipuun, että pisti vihaksi. Toisaalta ajatellen nuo ei varmaankaan tiedä edes millaisia taisteluita käydään muutamaa kerrosta ylempänä.
Mun on ajatukset nykyään ihan liian levottomia. Ja katkeruutta on mutta sen yritän pitää loitolla. Katellinen oon ihmisille joilla terveet lapset ja pistää vihaksi kun ne valittaa että on niin rankkaa hoitaa lapset koti ja harrastukset. no joo nillä on suurimmalla osalla sentään vielä mieskin talossa.
Mä oon päättäny pitää kaikki langat käsissä viimeiseen asti mut lipsahduksia on jo meinannu tulla. Elämä potkii tasaiseen tahtiin siis päähän. Mahtaako se elämä oikein olla kehitellyt sellasen ikiliikkuja masiinan joka säännöllisen epäsäännöllisesti potkaisee mua päähän ettei vaan totuus pääse unohtumaan siitä että elämä on ihan paskaa ja kehenkää ei voi luottaa???
Nukkumaan käydessä ajattelen:
VastaaPoistaHuomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
– Eeva Kilpi