Paniikkinappula

Miten voikaan ihmiseen mahtua niin monia tunteita yhtä aikaa? Kauhua, paniikkia, iloa, riemua kiitollisuutta, rakkautta, vihaa jne... Kysymyksiä ihan yhtä monta... Onko tämä viimeinen kerta kun neiti on kotona, millä mä teen juuri tästä viikonlopusta ikimuistoisen vai enkö tee... Helsinkiin lähtöön oli silloin tammikuun alussa ihan hirmu pitkä aika ja nyt se on ihan just edessä... Karu totuus on kuitenkin se että välttämättä ei tästä taudista voittajina selvitä... Taistelutahtoa löytyy toki vaikka kuinka mutta ei se pysäytä ajatuksia jotka poukkoilee päässä ihan laidasta laitaan... Kaikki valmistelut on jo tehty ja nyt voi vain olla ja viettää neidin kanssa aikaa... toki muittenkin lasten, mutta mutta... tuo mutta kummittelee... mitä jos... tai jossei niin miten tää vaikuttaa neidin elämään... entäs jos tästä selitään ja tulee taas uus... miksi ei voi olla vastauksia... epätietoisuus onkin se pahin... Voiko omiin tunteisiinsa hajota... tai voiko sydän särkyä...Miten mä pystyn olemaan se vahva mikä oon aina ollu... se peruskallio mihin voi aina vaan nojata (niinkun Kimmo sano) kai sekin murenee kun tarpeeksi kuluttaa...