Sanontahan tuo vaan on ja monesti itsekin sitä käyttänyt.... Tämä keät oli kyllä isoilla kirjaimilla VOI ELÄMÄN KEVÄT... Joulukuun diagnoosin jälkeen on menty sellasta vuoristorataa ettei edes tosi...
Mut itse en oikein muista siitä mitään tarkkoja yksityiskohtia, kun ihan muutaman... Sellasta sumua koko kevät... Tunteet kyllä muistan... Kauhua, epätoivoa, turhautuneisuutta, mutta myös toivoa paremmasta...
Ei vieläkään ihan selvillä vesillä olla kun käänteishyljintä vaivaa, mutta se syyllisyyden tunne on outo... Kun tavallaan tunnen syyllisyyttä että meillä menee nyt kohtalaisen hyvin ja silti joku sairastuu tähän perhanan tautiin ja niillä ei mee hyvin...
Oma kroppa sano sitten sopiuksen irti ja päätti että nyt on levättävä... No enhän mä voi olla hyvä äiti kenellekään jos vaan oon ja lepäilen... Ei oo elämä helppoa,mut toisaaltaan tarviiko sen olla... Vastoinkäymiset kasvattaa... joo kun niitä ei olis liikaa... Sellasenkin sanaparren oon kuullu ettei anneta enempää kun jaksaa kantaa... Nyt kuitenkin kaikki näyttää positiiviselta ja yritän (huonona äitinä) elää päivän kerrallaan.... Elämä on....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti