Syyllisyys....

Oon monesti miettinyt mitä mä oon tehnyt väärin että mun pini tyttöni joutuu kärsimään jo toista kertaa tämän helvetin läpi. Eikö ihan oikeesti yksi kerta olis ollu tarpeeksi???  Olisinko mä voinut tehdä jotain toisin niin tältä olisi vältytty??? Miten ihmeessä tää on edes mahdollista??? 

Neitiä ei tosin mun ajatukset häiritse vaan on oma ihan oma pippurinen sissirinsessa, joka todellakin tietää oman arvonsa ja hyvä niin. 

Toisaalta on syyllisyyttä myös siitä ettei aika tunnu riittävän näille muille kolmelle vaikka kuinka yrittää venyä. Hoitoon en ketään laita jos vaan suinkin mahdollista niin kotona saavat olla mun kanssa. Tietysti jokaisen omat menot on asia erikseen, niinkun harrastukset ja kaverit jne. Mut siltikin syyllisyys on aika syövyttävä tunne.