Ketutusta arvostamattomuudesta.

Oon nyt viime aikoina löytänyt itsestäni uuden piirteen, josta en ihan tiiä tykätä vai ei. 
Oon keksinyt sen miten sanoa ei ja se nyt on tosi hyvä juttu tällaselle liian kiltille ihmiselle, mutta sen lisäksi usta on tullu tosi kärkäs sanomaan ihmislle siitä että ne ois vaikka arvostaa sitä että saavat pitää lapsensa ilman koko aikaista arvostelua ja kiukkua niille lapsille. 
Mua ottaa siis päähän ihan hirveesti myös ne ihmiset jotka on tehny niitä lapsia eikä kuitenkaan halua viettää aikaa niitten kanssa tai jos viettää niin ollaan puhelimella tai muuten vaan jätetään huomioimatta. 
Elämä on lahja, niin sille vanhemmalle joka aikaan saa tämän ihanan lahjan, mutta myös sille ihmistaimelle joka elämän saa. Kannattaa arvostaa sitä elämää niin kauan kun sitä on. Eikä vasta sitten kun sitä ei enää ole.
 Ihan suomeksi sanottuna vitutuskäyrät on nykyään aika korkealla. Nyt juhannus toivottavasti saadaan viettää koko perheenä vielä ja toivottaasti ei viimeistä kertaa.